Lasaretin grilli-illoissa herkutellaan myös Maistilan oluilla

Oluthan on yleisesti mainio ja monikäyttöinen ruokajuoma, koska erilaisten oluttyylien kirjosta löytyy varmasti jokaiseen makuun. Ja nimenomaan yhdistelemällä hyviä oluita hyviin ruokiin saadaan molemmista makuina irti enemmän. Kannattaa siis kokeilla erilaisia oluita rohkeasti!

Näin kertoo Riku Harju, oululaisen pienpanimo Maistilan toinen omistajista.

Heinäkuun perjantain grilli-illoissa haluammekin Maistilan kanssa tarjota esimerkin siitä, miten hyvä ruoka ja juoma yhdessä avaavat uudenlaisia makuelämyksiä. Lasaretissa haluamme lisäksi korostaa yleisesti lähialueen raaka-aineita, jota Maistila oululaisena panimona ja lähituottajana täydentää.

Näitä oluita tarjoilemme siis grilli-illoissa
(ja muutenkin kyllä):

Det Var Det Witbier eli belgialaistyylinen vehnäolut on kotonaan grillattujen kasvisten, juustojen ja salaattien kaverina. Iso osa DVD:n olemusta on oluessa käytettävä Bruxellensis Trois -hiiva, joka eksoottisen aromikkuuden ohessa tuo hienoisen valkoviiniin taittuvan vivahteen.

Vallesmanni India Pale Ale soveltuu esimerkiksi grillipihvien, purilaisten ja muiden hieman raskaampien eväiden kaveriksi. Vallesmanni sisältää sitruksista humalaa (Citra, Amarillo, Summit) ja lempeää mallasta tasapainoisesti.

Jälkipeli Saison taas raikkaana virkistäjänä on omimmillaan makkaroiden ja kevyemmän liharuoan kyytipoikana. Jälkipelissä on hitusen mausteisuutta antava saison-hiiva ja twistinä appelsiininkuorta, passionhedelmää ja sitruunaa. Tämä tekee Jälkipelistä virkistävän ja hitusen happaman janonsammuttajan.

Tule siis heinäkuun perjantai-iltoina Hupisaarten helteeseen herkuttelemaan!

Joka perjantaille vaihtuva grillimenu löytyy täältä.

Tutustu myös Maistilan menoon täältä.