Hotelli Lasaretti

Ajankohtaista Oikeassa paikassa merkityksiä ei tarvitse etsiä – Lasaretti on oikopolku tarinalliseen tilaisuuteen

26.9.2023

Tarinankerronta ja erilaiset merkitykset ovat tämän vuosikymmenen bisnesblogien suosikkiaiheita, eikä suotta – olemmehan keskellä varsinaista merkitystaloutta, jossa tarinat ja niiden syventämät tunteet ovat arvonmuodostuksen polttoainetta parhaimmillaan.

Merkitykset ja tarinat vaativat tilaisuuksien suunnittelussa kuitenkin oman paikkansa. Kokouksissa ja konferensseissa valokeilassa on päivän agenda. Siksihän siellä ollaan! Tapaamisessa tehdyt päätökset, suunnitelmat ja jaettava tieto kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Juhlina ja merkkipäivinä tila on tausta, ei pitojen aihe.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että tilan ympäristö ja historia luovat ohjelman päälle kohtaamisia kirkastavan, keskusteluja inspiroivan ja positiivisen muiston jättämän kerroksen. Sinä päivänä emme olleet vain jossain, vaan olimme erityisessä, meille merkitykselliseksi tehdyssä tilassa, talossa tai tontilla

Merkityksellinen ympäristö saa osallistujat tuntemaan itsensä huomioiduiksi ja erityisiksi, mikä on oikein, sillä he ovat sitä. Sinun tilaisuutesi on erityinen, joten katsotaan nyt, miten se saa vielä merkityksellisen kruunun ylleen. Tehdäänpä tästä samalla helppoa!

Lunttaa historiatietoja ja loista

On vaikea kuvitella kokous- ja taidehotelli Lasaretissa järjestettävää tilaisuutta, jonka yhteydessä vieraiden ja osallistujien tunnelmaa ei kohottaisi saada kuulla rikkaasta historiasta siinä ympäristössä, jossa he juuri sillä hetkellä ovat.

Tarvitseeko puhujasta sukeutua sulava ja kaikentietävä tarinankertoja? Ei suinkaan – jo sekin riittää, kun mainitset jotain osuvaa ja sopivaa tilaisuuden avauspuheissa historiastamme tai sieltä löytyvistä tarinoista, niin osallistujat katsovat ja kokevat ympäristöään koko päivän aivan uusin silmin.

Valitse tarinallinen tila

Vieläkin helpompaa merkityksellisyyden hivuttaminen omaan tilaisuuteen on, kun sen järjestää tilassa, joka on aivan kuin tarina itse. Tällainen on esimerkiksi satavuotias Merikoski-salimme, joka sijaitsee omassa tunnelmallisessa siivessään päärakennuksemme vieressä.

Merikoski-sali on suosittu kokousten, hääjuhlien ja karonkoiden pitopaikka. Yksityisyydeltään se on aivan kuin pieni talo, mutta täysillä kokous- ja konferenssihotellin serviiseillä – onpa Merikoski-salilla oma baarinsakin.

Aivan alun perin kauniiden punatiilten suojissa sijaitsi historiallisen lääninsairaalan ja sen talousrakennuksen pannuhuone. Siitä ajasta muistuttaa enää korkealla kohoava piippu, Lasaretinsaaren maamerkki.

Valtavan tulipesän päädyssä on nyt tunnelmallinen avotakka. Sen kulmalla on nähtävissä postmodernistisen kuvanveistäjän Martti Aihan (1952–2023) pronssiteos Siksi vuodelta 2000. Vuonna 1992 Pro Finlandia -kunniamerkillä ja 2013 Prinssi Eugenin mitalilla palkitun Aihan teoksia löytyy esimerkiksi julkisista tiloista eri puolelta Suomea.

Ehkä mielessäsi on hääjuhla, joka jää sukujen historiaan vuosikymmenten ajaksi. Tai yrityksen uuden aikakauden kickoff, jonka on määrä lyödä löylyä tulevalle menestykselle. Ja todella – silloin ennen täällä tehtiin lämpöä, nyt lämminhenkisiä tilaisuuksia – tarinallinen miljöö ei koskaan jätä kylmäksi.