Huonevarausten varaus- ja peruutusehdot

Yksittäisen hotelliasiakkaan varausehdot

Hotellihuoneet ovat asiakkaan käytössä klo 15.00 alkaen.

Huoneiden luovutusaika lähtöpäivänä on viimeistään klo 12.00, ellei erikseen muuta ole sovittu.

Tilattua huonetta pidetään varattuna klo 18.00 saakka. Hotellilla on oikeus antaa huone toiselle asiakkaalle kello 18 jälkeen, ellei erikseen ole sovittu myöhemmästä saapumisajankohdasta varausvaiheessa.

Kun asiakas jää saapumatta ilman, että hän on peruuttanut varauksen (no show), hän on velvollinen maksamaan yhden majoitusvuorokauden hinnan jokaisesta varaamastaan huoneesta.

Mikäli varaus on tehty tietyksi ajaksi ja asiakas lähtee pois ennen sovittua ajankohtaa, on hotellilla oikeus periä asiakkaalta osa käyttämättä jättämistä majoitusvuorokausista.

Maksutapana hyväksymme käteisen, suomalaiset pankkikortit sekä yleisimmät kansainväliset luottokortit. Ellei muuta ole sovittu, maksu tapahtuu saavuttaessa käteisellä tai asiakkaan on esitettävä luottokortti, jolla lopullinen luottokorttiveloitus tapahtuu uloskirjoittautumisen yhteydessä. Maksutapa ilmoitettava varauksen yhteydessä.

Jälkilaskutuksesta sovimme erikseen varausvaiheessa jo ennen asiakkaan saapumista hotelliin. Laskutuksen yhteydessä perimme laskutuslisää 7 €/lasku kotimaassa, 10 €/lasku ulkomaille. Muuten laskutamme ainoastaan laskutussopimuksen tehneitä yrityksiä.

Ryhmävarauksen varausehdot

Hotellilla on oikeus vaatia ennakkomaksu ryhmävarauksista.

Hotellilla on oikeus vapauttaa varatut huoneet myyntiin, ellei ennakkomaksua ole suoritettu eräpäivään mennessä.

Huonemäärä: yli 10 huonetta:

Peruutus kuluitta neljä viikkoa ennen varauksen alkamispäivää. Maksimissaan 50 % huonevuorokausista voidaan perua kuluitta kaksi viikkoa ennen tilaisuuden alkua. Maksimissaan 10 % huonevuorokausista voidaan perua kuluitta viikkoa ennen tilaisuuden alkua.

Huonevuorokaudet lasketaan neljä viikkoa ennen varauksen alkamista voimassa olevasta varauksesta.

Nimilista ja mahdollinen huonejaottelu on toimitettava hotellin 7 vuorokautta ennen saapumispäivää.

Myöhäinen peruutus ja no-show: Varaaja maksaa ensimmäisen yön hinnan myymättä jääneistä huoneista. Huoneet jotka hotelli saa myytyä eteenpäin, ei tarvitse maksaa.

Peruutuksesta tulee aina ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen: sähköpostitse lasaretti(a)lasaretti.com

Varausehdot perustuvat Majoitusliikkeiden yleisiin varaus- ja peruutusehtoihin.

Lomakkeelle täytettyjen henkilötietojen tallennus

Tallennamme lomakkeeseen täytetyt tiedot asiakasrekisteriimme. Lisätietoja saat rekisteriselosteestamme.